DAVTON                               STABLES
Ravitalli
Ratsutalli
Kasvatus
Tapahtumat
Sähköposti
Index

Huom! Vietämme pakollista taukoa 17.3. eteenpäin omistajan tietokoneongelmien vuoksi. Tällä ajalla sivustoa ei juurikaan päivitetä eikä hevosilla voida kisata.

Perustamisensa (tammikuu 2010) aikoihin Davtonista oli tarkoitus tulla koti harvinaisempien hevosrotujen edustajille, joita hoteisiini oli päässyt kertymään. Saman vuoden heinäkuussa päädyin kuitenkin ostamaan muutaman raviratojen lupauksen ja melko pian sen jälkeen ratsutallin asukkaat muuttivat myynnin myötä kuka minnekin. Nykyään omistuksessamme on lähinnä ravureita, mutta myös ratsutallissa asustelee muutama kaviokas. Meillä on kaksi siistiä ja nykyaikaista tallirakennusta, ratsuille on varattu 25 ja ravureille 30 karsinaa.  

Tallimme sijaitsee virtuaalisen Itä-Suomen perukoilla, noin kymmenen kilometrin päässä ydinkeskustasta, mutta kuitenkin melko hyvien kulkuyhteyksien päässä. Meille on helppo löytää, tulitpa sitten autolla, pyörällä tai vaikkapa kävellen, sillä räväkänpunaiset tallirakennuksemme loistavat kuin majakka jo pidemmästäkin matkasta, eikä lukuisia tarhoissa (tai toisinaan myös niiden ulkopuolella) liikuskelevia hevosia voi olla huomaamatta.

tervetulotoivotuksin,
Sofia Hirvilahti + koko tallin väki kaikkine kauraturpineen

- Viimeisin päivitys 04.04.11             - Davton on virtuaalitalli.             - ©